jariekilpinen Terävöitetään maahanmuuttopolitiikkaa! Säilytetään lintukotomme!

Ei kiitos yhteisvastuulle EU:ssa, jokainen maa huolehtikoon taloudestaan!

Suomen ei olisi pitänyt mennä mukaan pelastamaan Kreikkaa. Tässä on nyt varoittava esimerkki yhteisvastuusta Euroopassa.

Ei voi olla niin jotkut elävät kuin pellossa ja sitten sysätään ongelmat niille jotka hoitaneet asiansa.

 

Missä on järki!

 

EU:ssa ei yhteisvastuuta. Jos tehdään yhteisvastuu että kaikki maat maksavat jossain maassa on kaatumassa pankit, ei mitään järkeä.

Ei eri valtioita voi laittaa maksamaan hölmöyksiä mitä tehdään jossain valtioissa. Eu valtiot ovat niin erilaisia bruttokansantuotteella ja muuten mitaten ettei mitään järkeä lisätä yhteisvastuuta.

 

Käytännössä se tarkoittaa paremmin hoitaneet maat maksavat kuten Suomi.

 

Kreikan pelastamisessa oli tärkeää Saksalle, Ranskalle, Espanjalle, joiden pankit oli lainanneet paljon Kreikalle.

Oli kummallista että vain Euromaiden oli tärkeää pelastaa Kreikka.  Ruotsin ja Britannialle ei ollut tärkeää vaikka perusteltiin koko Euroopan rahatalouden vakaudella. Kyseessä oli suuri puhallus, jossa laitettiin muut maat maksamat maksamaan vaikka ei olleet hyötyneet Kreikan kriisistä.

Valtioiden olisi pitänyt vaan taata omien pankkiensa maksu kyky. Eikä lähteä tukemaan valtiota.

Suomi on hassannut miljardeja Kreikan tukemiseen turhaan.

 

Suomella oli oma pankkikriisi ja pelasti omat pankkinsa, mutta siinäkin tehtiin väärin. Tukemisen ehtona olisi pitänyt olla, että neljännes osakepääomasta olisi annettu valtiolle tuen hintana ja pakit ei olisi saanut jakaa voittoa ennen kuin valtio on saanut sijoittamansa rahat takaisin ja 10 % korolla. Nyt  pelastettiin pankit, mutta valtio ei hyötynyt mitään vaan oli maksumies ja muutaman vuoden jälkeen pankit tekivät jo voittoja. Miksi valtiolle ei kuulunut saada rahansa takas? Kenen kuningas idea oli?

 

Olen sitä mieltä jos valtio joutuu maksumiheksi, niin valtiolle kuuluu sitten osuus osakepääomasta ja voittoja ei voi jakaa ennen kuin valtio saanut sijoittamansa rahat takas.

 

Miksi on niin vaikea ymmärtää jos valtio tulee hätiin kun muualta ei saa rahaa, niin valtion kuuluu saada pääoma takas korkoineen jos hyvin käy

 

https://www.verkkouutiset.fi/ben-zyskowiczin-bentv-oli-meidan-oma-etumme-olla-pelastamassa-kreikkaa/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Kannattaa muistaa, että yhteisvastuu tarkoittaa sitä, että kukaan ei oikeasti vastaa, mutta kaikki ovat takuumiehinä.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Yhteisvastuuta haluavat eniten ne nesteesä sieraimiaan myöten olevat ja taloutensa itse suhmuroineet. Ei yllätys.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset